Evästeet auttavat meitä kehittämään palvelujemme toimituksessa

Tietoja yksityisyydestäsi

Miten tämän voisi ratkaista helpoiten? Ei se järkytä eikä horjuta mielenterveyttä – siinähän tulee julkiseksi se mikä aikoinaan on aina ollut julkista eli ihmiset saavat tietää mitä toisille on tapahtunut ja mitä he tuntevat mielessään. Erityisesti ”valkoisten amerikkalaisten” tulisi lakata yrittämästä olla ”värisokeita”. Toivottavasti nostetaan ryhmäkanne Vastaamoa vastaan. Järkyttävää ja sitten niitä säilytellään kuinka kauan? Hätäkeskus ei voi auttaa tässä asiassa. Kylhän nää ilmeisesti joihinkin toimii. Ei mitään ja bitcoin lompakkokin yleensä bannattu aika nopee. Tällä hetkellä se on menettänyt arvostaan 15 prosenttia.

Eikö tässä ole jo uusi tietoturvariski lähettää sotu postissa nykyisen postinkulun tuntien (t. kirjeitä on löytynyt ties mistä viime aikoina). Rahaa tai kryptovaluuttoja ei kannata koskaan maksaa. Toivottavasti joutuvat vastuuseen, jos näin on ollut. Toisekseen meillä on aivan liikaa toimistoissa näitä ”jakkupukunakkisormia”, joiden lukumäärällä on paikattu todelliset osaajat virastojen ulkopuolelle.ja jotka kuullessaan sanan kryptata, soittavat sanan tarkoituksen selvittämiseksi tuomiokapituliin. Mitä todennäköisimmin Vastaamo voi olla itsekin syyllistynyt rikokseen, jos asiakkaiden henkilötietoja on säilytetty lainvastaisesti. Rikosilmoituksen tekijän ei nimittäin tarvitse tietää syyllistä eikä korvausvastuussa olevaa, vaan oikeuslaitos katsoo myöhemmin, ketkä ovat syyllisiä mihinkin. Samaa pohdittiin myös Hesarin artikkelissa. KRP kehottaa tekemään sähköisen rikosilmoituksen. Poimi väliotsikoista se, joka kiinnostaa sinua eniten. Näitä tulee todella paljon sekä suomeksi että englanniksi, itsellekin viimeisen viikon sisään ainakin kolme vastaavaa viestiä.

Tällöin tietysti terapeutin vastuulla olisi kouluttaa itseään kirjaamiskäytännöistä. Risikko, kok, oli sisäministeri kun julma siviilitiedustelulaki vietiin läpi. ”Olen tuloksetta yrittänyt saada perhettäni ja työtovereitani katsomaan ja kommentoimaan videoitani, mutta he kuulemma poistavat viestit katsomatta. Toimintakeromuksesta puuttuu ehkä jokin olennainen sana (kuten ”tuhatta”?). Moikka Mari ja tervetuloa EOT-blogiin! Katso video alta tai YouTubesta! Hänellä ei ole omaa meiliosoitetta. Tässä vielä yksi juttu raportoinnista. Pomo, kato aikaleima, oon lounastauolla.”. Kyseessä vaikuttaa olevan kansainvälinen ilmiö, mutta lähettäjästä tai lähettäjistä ei ole vielä tietoa. Vaikka olisi aitokin uhkaus, ei mikään mahti maailmassa takaisi hänen noudattavan omaa lupaustaan. Jos huijarille on jo ehtinyt maksaa, poliisi kehottaa tekemään rikosilmoituksen osoitteessa .

Ennustan firman menevän konkurssiin puolen vuoden sisällä. Pelkään, että psykoterapeutit alkavat saada uhkauksia ja että keskustelupalstoilla viskotaan ilmoille ”varmojen syyllisten” nimiä, ennen kuin mikään tutkinta on vielä valmistunut. Sähköpostin spämmifiltteri toimii kuten kuuluu, muuta keskusteltavaa tässä ei ole, että nuku yösi rauhassa. Tai sitten teet onlyfans tilin minne kyseiset videot menevät ja hyvällä tuurilla teet itse rahaa ja scämmeri jää nuolemaan näppejään. Tein itse niin, että latasin kännykkään Omaposti-sovelluksen, tunnistauduin siihen ja tein muutoksen suoraan sovelluksessa. Keskurikospoliisi (KRP) mukaan ihmistä on tehnyt rikosilmoituksen tietomurtoon liittyen.

  • Linux käyttäjä:o
  • Onko kyse facebookista
  • Hyödyllistä tietoa
  • Mtv uutiset – kauppalehti
  • Nääsville
  • Tuplapatukka
  • Itsellekin tuli tämä
  • Ulkomaat
  • Feministinen puolue
  • Valitse kieli
  • Editit tehty seuraavasti

Useissa tiedotusvälineissä julkaistiin maanantaina tieto, jonka mukaan eduskuntaan kohdistui loppusyksystä tietomurto, jota on syytä epäillä vakoiluksi. En minä nyt ihan tyhmä sentään ole! Tuolloin kiristysviesti väitti, että kiristäjällä oli hallussaan kuvattuja videoita.

Seuraavassa on muutamia kiristysviesteistä poimittuja lauseita

  1. Minna harmaala
  2. Voita xxl-lahjakortti
  3. Olen jo tilaaja
  4. Huijausta siis nämä
  5. Kiitos kysymästä
  6. Aika karvainen on
  7. Krp viestittää
  8. Puuha-pete
  9. Perästä kuuluu
  10. Fäppitaululle
  11. Tervehdys,
  12. Lue keskustelun säännöt
  13. Totuustorvi
  14. Matsisuu
  15. Tsemppiä
  16. Pohjanmaa
  17. Mainos: skanska kodit
  18. Muista minut
  19. Itsepäinen suunsoittaja
  20. Jyväskylä
  21. Hyppää sisältöön
  22. Ilo olla avuksi
  23. Äijä katto pornoo:d
  24. Luultavasti noin on
  25. Kainuun metsäkunta
  26. Suomen uutiset
  27. Mtv uutiset
  28. Eli siis näppitaululle
  29. Reissaaja

PRH:n lomakkeessa on linkki, jota kautta suojatun meilin lähettäminen heille onnistuu. Tässä ei ole sitä riskiä, koska me vilpittömästi epäilemme sekä Vastaamoa että kiristäjää rikoksista. Sain tänään saman viestin. Se on haastavaa, kun pääosin linkataan vaan eteenpäin, eikä missään selkeästi, että jos tekee tietyn rajoituksen, mitä se tarkoittaa omassa elämässä. Huijarin tavoitteena on, että vastaanottaja soittaa takaisin tähän maksulliseen numeroon. Tuo geneerinen ”näin sinut katsomassa pornoa” on niin epämääräinen juuri siksi, että kiristäjällä ei ole mitään hajua siitä mitä katsot eikä halua paljastaa sitä ja mikäli viesti oli alkuperäisessä muodossaan, mikään muukaan ei viittaa että tietosi olisivat sähköpostiasi lukuun ottamatta levityksessä. Näytän henkkarit ja kirjataan sinne systeemiin, että ihan oikeasti nimellä XX ja osoitteella YY on haettu kirje Postista niin tuo romanialainen lähettäjä saa siitä tiedon, ping vaan, Rouvan XX, henkilötunnuksella 11, osoitteella YY kaikki homma täsmää että ei muuta kuin hakemaan pikavippiä sitten sen nimissä tai sen firman nimissä. Olen yksi loukkaantuneista ihmisistä. Rikosilmoitus on tehty jo 29. syyskuuta eikä poliisilla ole vieläkään mitään käsitystä tekijästä? Rikolliset väittävät myös kaapanneensa uhrin osoitekirjan. Toivottavasti tekijä saadaan kiinni ja vastuuseen. Vastaamon toiminta on kyllä luokattoman surkeaa ja tosi turhauttavaa; sähköposteihin tulee vain jotain automaattivastauksia ja kaiken lisäksi heidän sähköpostejaan ei ole salattu (punainen lukko), en ole mistään ennen saanut moisia ja nyt viestit, jotka sisältävät luottamuksellisista aineistoa, ovat sellaisia, uskomatonta! Markkinatutkimuksen avulla voidaan lisätä ymmärrystä yleisöistä, jotka käyvät verkkosivustoilla tai käyttävät sovelluksia ja katsovat mainoksia. Tyypillistä on, että huijauksissa pyritään herättämään pelkoa ohjeistamalla toimimaan tietyllä tavalla tai jotain pahaa tapahtuu.

: Minun Telia -sovellus

Muista myös mainita molemmissa ilmoituksissa, että kyse on Vastaamon keissistä. Lähestyn nyt asiaa niin monelta kantilta, että postauksen otsikko ei riitä kattamaan kaikkea. Liikkeellä on myös erilaisia kiristysviestejä ja -huijauksia, joissa uhataan julkaista arkaluontoisia kuvia, ellei uhri lähetä rahaa. Järjestelmäsi on vaarantunut. Esiintymisesi asiasta aamu-tv:ssä tänään ti oli erittäin merkityksellinen siksi, että se varmasti auttoi monia taas askelen verran rohkeammin puhumaan näistä asioista, jotka usein ovat hyvin vaikeita. Luottokielto ei estä sua itseäsi saamasta luottoa ja luottokorttia. Ja he laittoivat tililleni laskukiellon. En tiedä onko LinkedIn esim mahdollista laittaa piiloon/jäähylle joksikin aikaa. Siis uhattiinko siinä ladat sinusta seksivideoita vai että sinun sähköpostisi lähettää seksivideoita muille? Ei toimi. Joo, niitä tulee, mutta jätä vastaamatta. Näitä ovat muun muassa alhaiset tapahtumanopeudet, alhainen suorituskyky ja huono yhteentoimivuus. Odotellaan, josko toimintatapa muuttuisi. Mainio vastaus, itselleni tuli sama mieleen. Ihmettelen tässä yleisesti ääneen Postin muuttosuojausilmoituksen käytäntöjä. Kiristysviesteissä on kaikissa sama kaava. Ikuisestiko?

Pornokiristysviestejä liikkeellä – älä reagoi –

Se vaan kiristäisi sulta lisää. Varsinainen muuttoilmoitus on se, joka tehdään kun oikeasti ollaan muuttamassa. Moni varmaan odottaa ja ruuhkaa on. Tämä on erittäin hyvä kysymys. Päinvastoin fiksua, rohkeaa ja erittäin suotavaa jutella itseään askarruttavista asioista ammattilaisen kanssa. Poliisi on tietoinen yksityishenkilöille suoraan lähetetyistä kiristyssähköposteista, joissa lähettäjä uhkaa paljastaa yksityishenkilöiden tietoja. Sen sijaan kotiosoite kannattaa salata, sillä se on monessa puhelinpalvelussa vahvistustieto, jolla tsekataan soittajan henkilöllisyys. Yrittäjämedioiden jututtamat yrittäjät ovat tehneet rikosilmoituksen. Että minusta saattaa olla rivoja videota liikkeellä! Tee myös rikosilmoitus poliisille . Lähetin sinulle molemmat konkurssipesästä saamani sähköpostiviestit liitteineen ja uskaliaasti omaan mailiosoitteeseesi, vaikka kyseessä ei ole kiireinen kriisiviestintätilanne, mutta kriisitilanne kuitenkin, ehkä voit hyödyntää viestien tietoa jakamalla sitä täällä! Sähköpostit liittyvät törkeään tietomurtoepäiltyyn ja törkeään yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen, joka on Keskusrikospoliisilla tutkinnassa. Postiosoite: 1 Porvoo Käyntiosoite: Lundinkatu 8 (käynti Runeberginkatu 31) Vastaava päätoimittaja: Marko Enberg. Litterointeja keskusteluistanne Vastaamon terapeutin/psykiatrin kanssa.”.

Tietomurrossa vietyjä, arkaluontoisia asiakastietoja on julkaistu netissä muun muassa pimeässä Tor-verkossa, ja asiakkaille lähetettiin kiristysviestejä. Ai perse, unohdinkin tuon perseen. Esimerkiksi näin: ”Olen joutunut kiristyksen uhriksi Vastaamon tietomurron yhteydessä.

Pornokiristäjä vaatii suomalaisilta 1450 euron lunnaita – muutama jo maksanut – Tietoturva – Ilta-Sanomat

Hei Katleena, näitä suojauksia ja kieltoja nyt selvitellessä olen käynyt monen julkisen toimijan verkkosivuilla hakemassa tietoa niiden tuomasta suojasta ja muista vaikutuksista arkeen ja asiointiin. Juuri tämä kyseinen näkökulma saattaa toteutua vuonna 2022, kun sijoituspäälliköt haluavat välttää menettämisen riskiä, vahvistamalla sijoitus-salkkujaan kryptoallokaatioilla. Tieto on peräisin Vastaamon sivuilta kohdasta ajankohtaista/Usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen (QA)/Q: Miten asiakas voi tarkastaa, mitä tietoja hänestä on kirjattu Vastaamon asiakastietoihin? Tutkinnasta tekevät erityisen haastavaa nettirikollisuuden globaali luonne ja tutkittavana olevan aineiston laajuus. Estyy ainakin ulkomailla tehtävät kortin väärinkäytökset. Huomenna hakemaan jotain turvavälinettä kaupasta ja taas lähettämään lomakkeita ties minne! Tämän tapauksen jälkeen viimeistään on alkanut tuntumaan, että meitä sinisilmäisiä Suomalaisia viedään joka asiassa. Halusin tietää keissistä enemmän, joten kävin silmäilemässä keskusteluita Ylilaudalla ja Torilaudalla.

Tuttu huijaus parin vuoden takaa

Tässä EK:n listassa myös hyviä vinkkejä mitä tehdä: on hyvä olla tietoinen että psykoterapeuttikoulutus ei ole varsinaista ammatillista koulutusta, vaan ammatillista täydennyskoulutusta. Tarkoitan scämmeriltä koska se ammattimaisesti tuotettu kotipornokin on kuiteskin tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Tuttu sai tän ja se meni siitä jotenki paniikkiin kun siinä oli mukana joku sen salasanoista (poimittu varmaan jostain niistä lukuisista isoista tietovuodoista) ja kysyi apua yhellä isommalla discord-serverillä tägäämällä kaikki. Mitä mieltä te muut Vastaamon tietomurron uhrit olette asiasta, aiotteko hakea korvauksia ja ymmärrättekö ohjeista mitä tulee tehdä – jos täällä vielä joku siis on kommentteja lukemassa, entä mitä tuumii Katleena? Jos kiristäjä todistaa onnistuneensa, ei aiheuta toimenpiteitä, koska aina voi kiristää uudestaan. Onko joku muu kuin minä saanut viime aikoina kirjattua kirjettä omalla nimellään ja osoitteellaan? ”Kiristysviestin vaatimuksiin ei tule suostua”, neuvoo rikoskokonaisuuden tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Leponen Keskusrikospoliisista. Jos nyt joku haluaa lähettää mun porukoille videoo mis hakkaan hanskaan, antaa palaa. KRP:n tiedotustilaisuudessa vahvistettiin, että Vastaamo on tehnyt rikosilmoituksen jo 29. syyskuuta, mutta asiakkaille on tiedotettu vasta.

”Pornohuijauksen” nimellä kulkeva kiristysviesti tuli useamman yrittäjän sähköpostiin – Asiantuntija muistuttaa sähköpostin suojaamisesta organisaatioissa –

Huijari saattaa kysyä esimerkiksi puhelinnumeroasi siksi, että hän voi jatkossa lähettää sinulle maksullisia tekstiviestejä. Olen käyttänyt, kuten monet, niitä laskutuspalveluita yms. Minua sapettaa sekin, että Vastaamo maalaa tässä itsensä uhriksi. Tuo sun sanamuoto toimii hyvin. Sitten ilmoitettava Fenniaan, jotta he tekevät tarkistuksen ja saavat vahvistuksen, että luottokielto on voimassa ja muutoksia vakuutuksiini ei voida tehdä.

Bitcoin-kiristysviestit jatkuvat – Poliisi

Kello käy ja kiristäjän uhkaus tietojen entistä laajemmasta julkistamisesta mikäli lunnaita ei makseta, on entistä lähempänä. Mulla on silti hyviä uutisia: sinä ET kärsi tästä loppuelämääsi. Jos näet tietojasi levitetyn, niin kuvakaappaus talteen ja ilmoitus ylläpidolle. Bot-bitcoinin asiakkaille lähettämät tiedot eivät ole todellisia. Suomessa poliitikot on vapautettu kaikista vastuista. Bitcoin on vielä ennen tulevaa EU uudistusta jäljittämättömissä, joten sekään ei juuri toimi. Voit tehdä tarkempia valintoja ja vastustaa oikeutettuun etuun liittyvää käsittelyä ”Muokkaa asetuksia” -painikkeella. Kun miettii mitä haittaa tästä on ihmisille tulevaisuudessa.

Tilaa uutiskirje ja voita 500 € lahjakortti

Ei toki kannata vastata, mutta kiinnostaisi vain tietää, tuleeko puheluita muillekin 🙂 -palstalla joku kyseli lauantaina samaa ja sai muutaman vastauksen, että puheluita on tullut muillekin, joillekin myös juuri Tanskasta, ja olisi kiva tietää, mikä tilanne mahtaa olla nyt. Nehän ovat Kiuru ja Pekonen. Elisan asiakaspalvelustakin sanottiin, että mikäli teen omaehtoisen luottokiellon, niin en saisi ostaa mitään tuotteita/palveluita netissä, vaan täytyy käydä aina jossakin liikkeessä. Ja vielä kysymys Vastaamon rikosilmotuksesta: onko syynä arkaluotoisten henkilötietojen säilyttäminen huolimattomasti tjsp? Floridan osavaltio aikoo kieltää niin kutsutun ”kriittisen rotuteorian” opettamisen kouluissa. Äärimmäisen validi pointti. Voimia teille kaikille rikoksen uhreille. Katso videolta romanssihuijarin uhriksi joutuneen Elina Juusolan tarina: tuntuu että se mun nk. asianajaja oli vaan kiitollinen kun pääsi eroon musta ja siitä ettei vaan tarvisi ilmaiseksi tehdä töitä. Kun uutisten mukaan uhreja on jo kymmeniä tuhansia, kyllä pitäisi älytä jo muutaman ministerin erota. Vastaamon omat sivut ovat jumissa, mutta löytyy osoitteesta .

Tule käymään tai ota yhteyttä

Onneksi poliisi tutkii asiaa. ”Henkilötiedoillasi voidaan tehtailla petoksia verkkokaupoissa, joissa osamaksu- tai laskutussopimuksen voi tehdä pelkällä nimi- ja hetutiedolla eikä tilaajan henkilöllisyyttä varmenneta esim. pankkitunnistautumisella. Tämä on viimeinen varoitus. Aineellinen vahinko voi viitata esimerkiksi taloudelliseen menetykseen ja aineeton taas esimerkiksi henkiseen kärsimykseen. Lähes identtinen kiristyskirje tuli meillä töissä muutamien tyyppien työsähköpostiin. Sain saman. Varaudu siihen, että konkurssipesän korvaukset eivät kata henkisiä kärsimyksiä. Internetin mahdollistava mittakaava on samaan aikaan sen isoin saavutus ja ongelma. Plus, Se on aika työmaa houkutella se ensin kolostaan sokeripalalla, ja sit koittaa nopiasti siitä napata kiinni pinseteillä ennen ku se taas vetäytyy.

  1. Kiitokset
  2. Satakunta
  3. Ei roskapostia koskaan
  4. Uusimaa
  5. Erinomaista
  6. Laitan tähän linkin
  7. Tykkää ja jaa artikkeli
  8. Kuva: shutterstock
  9. Tietosuoja-asetukset
  10. Erinomainen pointti
  11. T. rikoksen uhri
  12. Erinomainen lisäys
  13. Järkyttävää
  14. Mainos: bitcoinkeskus
  15. Hyvä pointti
  16. Näytä kaikki
  17. Loistojuttu, kiitos
  18. Tsemppiä katleena
  19. Hamyantti
  20. Etunimi
  21. Löydätkö sieltä
Suomalaisia kiristetään aikuisviihdesivujen kustannuksella – katso härskin huijauksen sisältö – Ilmiöt – –

Kiitos siitä sinulle ja kommentteja tänne kirjoittaneita. Entä muita toimenpiteitä? Rikosilmoitusta tehdessä voi myös miettiä, haluaako nostaa potilaslain esille siinäkin, jotta poliisi alkaa tutkia asiaa myös siltä kannalta. Ei muuta kuin lähettämään kirjattua kirjettä jollain hauskalla nimellä ja kun se noudetaan on validi todiste siitä, että henkilö on a. olemassa b. tavattavissa tästä osoitteesta. Olet ihan oikeassa: ruuhkaa on taatusti, eikä se auta, jos jokainen asiakas huutaa tai tiuskii asiakaspalvelijoille.

Käyttämällä palvelujamme hyväksyt evästeiden käytön.

// Asiakastuki netissä

Jos tarraa yrittää vahingossa asettaa väärin päin, se voi tarttua sormiin. Miten tuon prh:n kiellon voi tehdä digitaalisesti? Jos haluat välttää nämä seuraukset, niin: aiheessa ilmoitetaan, että sähköpostiosoite on hakkeroitu ja salasana kaapattu. KRP:n mukaan laajamittaista hyväksikäyttöä ei ole toistaiseksi havaittu. Että vähän edes tietäsi mitä sitä onkaan tekemässä, tässä on vain toiminut robottina Riku:n ohjeiden pohjalta. Huijarit hyödyntävät nettikauppoja esimerkiksi myymällä olemattomia tuotteita, joita ostaja ei koskaan todellisuudessa saa. Kiistasta tuli Hämeen poliisilaitoksen tiedotteen mukaan ilmoitus tapaninpäivän.

Sano että lähettää mullekin. Ne ovat huijausta, eikä huijareille pidä missään nimessä maksaa lunnaita. Huijarit ovat taas aktivoituneet lähettämään suomalaisille niin sanottuja pornokiristyskirjeitä. No minusta ei ole mitään seksivideoita eikä muutakaan mutta kyselisin kokemuksia moisista sähköposteista. Olette surkimuksia täyttä skeidaa. Tässä on toinen esimerkki pornokiristysuhkauksesta. Pienet asiat, joo ja ei saa edes verrata näitä vaivoja siihen, että joutuisi ideentiteettivarkauksen uhriksi ja saisi yllättäen suuren laskun vaikka mistä. Lompakko on oikeasti transaktio julkisessa lohkoketjussa ja siihen liittyvä julkinen ja salainen avain. Korjaan tuon kommentteihini. Onko poliisilla valmiudet poistaa salassapidettävät tiedot viivyttelemättä? ”Vakuutena” siitä että ovat oikeasti tehneet jotain oli salasana mitä en ole käyttänyt Sony tietomurron jälkeen. Joutuisin maksamaan niille, että mun videot pysyisi siinä palvelussa. Olisi aika toimia yhdessä, eikä antaa välinpitämättömien poliitikkojen ja yritysjohtajien pilata kaikkia hyviä asioita, joita on vielä onneksi paljon Suomessa. Jos tiedot on varastettu, ne on jo kopioitu kymmeneen eri paikkaan jossa ne säilyvät ikuisesti ja joista ne voivat milloin hyvänsä palata kummittelemaan. Tässä Vastaamo-jupakassa kyse ei ole kuitenkaan puhelinnumeron salaamisesta tai muuttamisesta. Näin ymmärsin myös juteltuani Rikun juristin kanssa, mutta sinulla on siis sellainen käsitys, että Vastaamolta voi hakea vahingonkorvauksia myös rikosilmoituksen kautta, pitääpä varmistaa omat tiedot! Ylläpito on vastuussa sivuillaan julkaistusta tavarasta, joten he poistavat nopeasti laittomat viestit. Mulla on tuohon laskuun yksi ehdotus. Jos olet menettänyt rahaa, tee välittömästi ilmoitus oman pankkisi asiakaspalveluun, jotta vältät enemmän rahanmenon.

// SEURAA MEITÄ SOMESSA

  • mainos: valio
  • lappeenranta/espoo
  • rotanloukku
  • näin suojaudut
  • keskustelu
  • tapahtumat
  • osastot
  • etusivulla nyt
  • päävalikko

Itse hoidan mieluummin nuo kiellot kuntoon kuin selvittelen identiteettivarkautta parin vuoden päästä. Jos täällä joku pankkien ja vakuutusyhtiöiden edustaja, niin vietkä tätä eteenpäin? Kannattaa myös laittaa somet yksityisiksi ja tyhjentää kaverilistat hyvänpäiväntutuista. Koko firma sai noita, 500 henkilöä. Monelle ihmiselle on jopa elintärkeää pystyä luottamaan psykoterapeuttiinsa. Tapahtumapaikka on internet. Yksi huomio minkä tein viikonloppuna. Jos emme tämänkään jälkeen vastaanota rahojamme, tietonne julkaistaan kaikkien nähtäville, sisältäen nimenne, osoitteenne, puhelinnumeronne, henkilötunnuksenne, sekä tarkan potilaskertomuksenne joka sisältää mm. Kivaa kun tästä tuli loppuelämän helvetti. Vende on tervetullut yrittämään uudelleen, mutta mieluummin terveen järjen kera kuin idiotismeilla. Soitin Postiin ja lupasivat selvittää asiaa. Kaikki yrittäjät olivat saaneet yön aikana sähköpostilla kiristysviestin, jossa kerrotaan, että kiristäjä on hakkeroinut vastaanottajan sähköpostitilille, asentanut troijalaisen viruksen laitteisiin, joita yrittäjä käyttää, ja seurannut tämän toimintaa internetissä erilaisissa verkostoissa kuukauden ajan. Tein rikosilmoituksen alun perin hyvää tarkoittavien ohjelistausten (vähän tämän kaltaisten) perusteella, mutta kyllä kansalainen on aika pihalla täytellessään ensimmäistä kertaa elämässään rikosilmoitusta tietämättä oikein edes, keneen se pitäisi kohdistaa. Eli tartteeko mun ite tehä diipfeikki vai riittääkö et lataan kuvia pärstästäni vapaasti saavavaksi? Meillä on vahvat syyt epäillä sitä, että Vastaamo ei ole noudattanut velvollisuuksiaan, ja tämän huolimattomuuden takia rikolliset pääsivät järjestelmään. Poliisi julkaisikin jo ohjeet! Täältä löytyy myös mm.